maanantai 6. marraskuuta 2017

Sinä saatanan kone älä hyydy

Tänään nikotteli pahasti.

Aamulla kyllä kone hurahti reippaasti käyntiin, kun kevyellä hölkällä taitettavaksi tarkoitettu matka ravitsemusterapeutin vastaanotolle pitikin tehdä vähän raskaammalla kaasujalalla. Olin varannut vajaan 3.5 km:n matkaan alunperin puolituntia, mutta koska asioillani ei ole tapana yleensä koskaan mennä suunnitellusti, pääsin lähtemään vartin myöhässä. Sehän tarkoitti hitaalle juoksijalle suorastaan lentämistä. Onneksi matkan määränpää oli etelässä, eikö etelään ole aina alamäkeä? (Ja pohjoiseen ylämäkeä?) 😆 Ja onneksi matka oli noin lyhyt, muuten olisin voinutkin juosta suoraan sairaalan pihassa olleen ruumisauton takaluukusta sisään. Myöhästyin neljä minuuttia. Ainakin yhden minuutin laitan liikennevalojen piikkiin. Ravitsemusterapeutti sai keskustella hiestä valuvan, kasvot punaisena hehkuvan, hengästyneen asiakkaan kanssa. Käynnin saldona sain kehoituksen syödä enemmän pehmeitä rasvoja.

Kahvila-aamiaisen jälkeen kevyttä hölköttelyä kotiinpäin, tosin poikkesin Stadiumiin, kun se sattui sopivasti matkanvarrelle. Illan uintitreeneihin olisi kiva saada uusi uikkari. PerusAddu kassan kautta juoksureppuun ja jatkoin kotiin kävellen.

Koulu- ja kotihommia. Huono olo.
Minua on jo muutaman viikon vaivannut ihmeelliset yhtäkkiset "heikotukset". Tuntuu, että voima vain häviää kropasta, kädet tärisevät ja pelkään pyörtyväni. Koskaan tällaista ei tapahdu esimerkiksi kesken juoksun, kävellessä saattaa tulla. (Juostessa kyllä joo voimat loppuvat välillä ihan huonosta kunnosta johtuen.) Asiaa tutkitaan, ravitsemusterapeutinkin käynti liittyi siihen.

Koitin vähän syödä, join. Olo koheni hiukan.

Illalla oli siis uintitekniikkatreenien viimeinen kerta. Sinne halusin mennä. Olokin oli taas ihan ok. Pulloon urheilujuomaa ja kävellen uimikseen. Matkalla huono olo palasi. Join urkkajuomaa ja ajattelin, että uin treeneissä vähän kevyemmin ja jätän jonkun finstan väliin aina tarpeen vaatiessa.
http://www.sss.fi/2017/06/fingerpori-3/


Alkuverryttelyjen, eli 200 uintimetrin jälkeen, oloni oli jo aika heikko. Pidin pienen tauon, koitin vielä yhden 50 m, mutta ei siitä mitään tullut. Kroppa tärisi ja oli ihan hitonmoinen vitutus (anteeksi tämänkertaisen kirjoitukseni kertakaikkisen kohtuuton kielenkäyttö). Jäin altaanreunalle katselemaan tuntia ja tasaamaan oloani. Katseluoppilaanakin hyödyin kyllä paljon, enää ei vituttanut kuin vähän.
Raahasin hyydähtäneen kroppani kotiin.

Kotona syötin itselleni puoliväkisin muutaman siivun metvurstia ja join tuoremehua. Taas olo parani sen verran, että pääsin viemään koiran iltalenkille. Juuri nyt oloni on ihan hyvä.

Tiedän, kuulostaa energiavajeelta ja suolanpuutteelta, ehkä myös nestehukalta. Tiedostan tuon kaiken, ja ruokavalioni on kyllä sellainen, että noita edellämainittuja ei pitäisi normaalissa arjessa tulla. Jotkut pitkikset on sitten asia erikseen. Eli jos syy on joku noista, niin miksi, sitä tässä nyt vähän selvitellään. Ja jatketaan matkaa.

"Olet kalleimpani, sinä saatanan kone, älä hyydy."

                               - Edu Kettunen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti