Olin yhteiskuntateorian (siis teoriiian, kuten luennoitsijatohtorimme saksalaisittain sen aina hauskasti lausuu) luennon jälkeen miltei yhtä rasittunut kuin pitkän lenkin jälkeen. Puolitoista tuntia piti kuunnella täysin intensiivisesti. Jos vähänkin ajatus olisi harhaillut, olisin kyllä pudonnut kelkasta. Jo pelkkä termistön sisäistäminen vaati sen (tutustuimme Niklas Luhmannin systeemiteoriaan). Harvojen luentojen jälkeen sitä kokee itsensä fyysisesti rasittuneeksi, lähinnä on vain takapuoli puutunut ja haukotuttaa. Mutta aivotreenissäkin voi näköjään päästä flow-tilaan. Uppouduin luentoon niin täysin, että en vilkaissut kertaakaan edes kelloa. Vaikka aivoni vetivätkin varmaan lähes anaerobisella kynnyksellä, oli ihan mieletön tunne sisäistää äärimmäisen hankalaa asiaa (kiitos erinomaisen luennoitsijan, Mikko J. Virtasen). Ja treenin jälkeen olo oli ―no, sellainen kuin se hyvän treenin jälkeen on 😚.
 |
| http://www.theflowjunction.com/your-brain-on-flow/ |
Hyvän luennon tuoman vireystilan taustalla vaikutti myös hyvin nukuttu yö. En edes muista, milloin viimeksi olisin nukkunut kertaakaan heräämättä ja ruhtinaalliset 7.5 tuntia. Normaalisti kivut valvottavat tai ainakin pari kertaa herättävät yöllä, ja usein viereeni kömpii jossain vaiheessa yötä myös lapseni. Viime yönä sain nukkua kivuitta ja lapsikin viihtyi omassa uudessa sängyssään.
Alkuillasta kävin vielä hölkkäämässä vakiolenkin. Hyvällä fiiliksellä.
Jos eilen oli kone hyydyksissä ja nikotteli pahemman kerran, niin tänään tuntuu, kuin se olisi käynyt jossakin salahuollossa. Normisärkyjä ei lasketa. Ne kuuluvat vakiona tähän malliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti