lauantai 18. marraskuuta 2017

Paluu tyhjänpäiväiseen löpinään

Johan tässä onkin pari päivää mennyt syväluotaavampaa tekstiä tuottaessa, joten tänään tuleekin sitten tuttuun tapaan kevyttä ja turhaa.


Vaan itse päivä ei kuitenkaan ollut lainkaan turha: muutama tunti vierähti Tampere Trail Runningin ja LähiTapiola Pirkanmaan järjestämässä polkujuoksuinfossa ja sankarikoulutuksessa. Saimme kuulla muun muassa Maksimaisen Villen vihjeitä harjoittelusta ultramatkoille. Kyllä siinä teki mieli ottaa hattu päästä (jos sellainen olisi ollut) ja kumartaa. On se huikea "tavallinen keski-ikäinen toimistotyöntekijä", niin kuin hän itseään tituleeraa.
Sankarikoulutuksessa saimme hätäensiapuvalmiudet ja neuvoja erityisesti polkujuoksussa todennäköisimmin tapahtuvien haavereiden hoitamiseen ja loukkaantumistilanteessa toimimiseen. LähiTapiola sponssasi meille vielä ensiapupakkaukset polkulenkeillä mukanapidettäviksi.

Loppuiltapäivä menikin lapsosen kanssa touhutessa ja illalla odotti putkilenkki, joka tänään oli ainoastaan pakollisten minuuttien keräilyä lähikortteleissa. Koska piti päästä kirjoittamaan esseetä, jossa deadline huomenna. Sen kimppuun siis palaan tästä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti