Eka kerta

Pukalan polkupitkismaisemia 11.6.2017

Eka kerta. Se on jännittävää. Vähän pelottavaakin joskus. Se voi olla uskomattoman hurmiollista tai täysin kamalaa. Tietysti myös jotain siltä väliltä. Tänä vuonna olen kokenut monta mahtavaa ekaa kertaa. Toisaalta kyllä myös ainakin yhden kamalan... joskin siinäkin oli hyviäkin hetkiä. Tykkään siis kokeilla kaikkea uutta. Etenkin, jos sen saa kokea ulkona, luonnossa. Toki sisälläkin on toisinaan mukava testata, mihin kaikkeen keho kykenee. Useimmiten ekasta kerrasta nauttii eniten, kun sen kokee yhdessä jonkun toisen kanssa.

Eikä ole ihan sama, kenen kanssa. Olen onnekas, kun olen saanut ympärilleni mahtavia ihmisiä jakamaan kyseisiä hetkiä kanssani. Ilman heitä olisin monta kokemusta köyhempi. Sillä vaikka olenkin utelias ja kokeilunhaluinen, en mielelläni lähde tutusta ja turvallisesta pois yksinäni. Ystäväni Hannele on ollut täysin korvaamaton näiden kuluneiden kolmen vuoden aikana, jotka olen kulkenut crohnintaudin kanssa kuntourheillessa. Hannelen kanssa olen jännittänyt ensimmäisen puolimaratonin ja maratonin lähtöviivalla sekä juhlinut maaliviivalla. Huhtikuussa juoksimme yhdessä ensimmäisen polkupuolikkaamme (Sipoonkorpi Trail, puolimaraton pitkin sipoolaisia metsäpolkuja), kummankin joutuessa sen seurauksena semitelakalle (ei ihan kokonaan pois pelistä, mutta juosta emme saaneet - emme olisi kyllä kyenneetkään) polvivammojemme vuoksi. Hannele myös innoitti minut alkuvuodesta uintitekniikkakurssille (se oli muuten se osittain kamala kokemus). Hannelelle voin purkaa myös kaikki ne kapulat, joita crohnintautini yrittää rattaisiini tunkea. Mutta asumme eri kaupungeissa, ja toistemme tukeminen ja kanssatreenaaminen tapahtuu lähinnä nykyaikaisesti somettamalla.

Suurimman osan tämän vuoden ekoista kerroista olenkin kokenut Samulin kanssa. Samuli on koutsini ja innoittajani. Hän on mahdollistanut monet ensikertani ja valanut minuun rohkeutta ja voimaa olemalla läsnä ja ottamalla sairauteni käsittämättömän hienolla tavalla huomioon. Samulista onkin tullut yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä. On aika huippua, kun on ystävä, jonka kanssa voi tehdä oikeastaan mitä vain ja jota voi pitää kädestä, kun siltä tuntuu. Ja jolla on kokemusta useasta eri lajista. Yhdessä olemme käyneet mm. joogassa, retkiluistelemassa, kirkkovenesoudussa, polkujuoksemassa, uintitekniikkatunnilla... Mutta yksi eka kerta Samulin kanssa on kyllä ollut ylitse muiden - ensitapaamista ei lasketa -  ja se tapahtui, kun Samuli vei minut kuntorasteille. Kun sain kartan ja kompassin käteeni. Tuosta hetkestä, ja mitä siitä seurasi, saatte lukea sille omistetusta postauksesta...

Ruoppaköngäs 19.6.2017

Tätä kirjoittaessani istun Levillä mökillä. Ajelimme sunnuntaina Joensuusta tänne tarkoituksenamme tehdä pari pidempää lenkkiä tuntureilla ja tunkkailla rinteitä ylös (ja alas) viiden päivän aikana, harjoituksena Nuts Pallasta varten. Eilen oli ensimmäinen pitkis, Aakenustunturilla ja sen ympäristössä. Saimme jalkojemme alle lähes kaikenlaista alustaa. Samuli otti minulta heti luulot pois, etten pääsisi liian helpolla. Mutta nautin joka askeleesta, vaikka osa niistä tuskallisia olikin. Eihän näissä maisemissa voi muuta tehdä kuin nauttia! Olen rakastunut.

Aakenuksella 20.6.2017