What a mess... Nevertheless - no stress

Viikon päästä tähän aikaan olen toivottavasti jo maalissa, tai ainakin lähellä maalia. Enkä nyt tarkoita mitään lateksia, vaan Hetan maaliviivaa! (Klo on 22.43).

Olen opetellut elämään mahdollisimman stressivapaata elämää. Tämä on auttanut pitämään sairauteni oireet kurissa, oikeanlaisen ruokavalion lisäksi. Tällaisessa tilanteessa, kun on elämäni tähän asti rankin koitos tulossa, on hieman hankalaa olla stressaamatta yhtään.

Ja kyllä, elämäni rankin koitos. Olen kuitenkin kokenut jos jonkinmoista. Toisaalta, saattaahan aika kullata muistot. Ja monet rankimmista jutuista on tapahtunut leikkaussalissa ollessani autuaasti untenmailla anestesialääkärin hoivissa, kirurgien suorittaessa omaa osuuttaan. Kyllähän sekin kieltämättä oli rankkaa omalla tavallaan, kun aamulla en ehtinyt vessaan, vaan päivä alkoi sillä, että oli paskat housussa. Tai kun jouduin käymään puskassa ripuloimassa verta keskellä Töölöä. Noista ajoista on onneksi jo yli 15 vuotta ja voin niistä puhua jo suoraan, näin julkisestikin. Stressaamatta.

Miksi sitten koen, että NutsPallas tullee olemaan elämäni rankin koitos? Koska en tiedä, miten sairauteni mahdollisesti vaikuttaa suoritukseen. Sen lisäksi juoksumääräni ovat todennäköisesti vähäisimmät verrattuna muihin 55 kilometrille osallistuviin.

Sairauden (ja "suolettomuuden", jäljellä minulla on vain ohutsuoli) tuomat riskit:
- vatsakipu
- imeytymisongelmat
- suolitukos
- housuunpaskominen
- kuivuminen
- suolanpuute

Näistä oikeastaan varmaa on jonkinasteinen vatsakipu. Toivon kuitenkin, että kipu pysyisi siedettävänä; kovempi kipu vie voimia.

Koska paksusuoleni on poistettu, eivät nesteet imeydy samoin kuin suolellisella. Käytännössä olen siis kroonisesti kuiva, minun pitäisi juoda moninkertaisesti terveeseen yksilöön verrattuna. Suolettomuus aiheuttaa myös muita imeytymisongelmia. Suurimpia huolenaiheitani onkin suolan ja energian riittävä imeytyminen matkalla. Edelleenkään en tiedä, mitä uskallan ja mitä kannattaa matkan aikana syödä.

Suolitukosriski on myös olemassa. Jos elimistöni pääsee kuivumaan liikaa, saattaa arpikudos eli kiinnikkeet vetää ohutsuoleni kierteelle. Se on sitten varma leikkaussalikeikka. Koitan olla ajattelematta tätä. Täytyy vain muistaa riittävä nesteytys ja toivoa, että nesteet myös imeytyvät. Riskiä lisäävät myös ahtaumat ohutsuolessani. Niiden vuoksi en voi juurikaan syödä esimerkiksi pähkinöitä, rusinoita tai muita kuivattuja hedelmiä. 

Housuunpaskomista en oikeastaan pelkää. En ole enää pitkään aikaan joutunut pitkiksilläkään käymään pusikossa, enkä yhdenkään lappujuoksun (kisan) aikana. Uskon, että selviän parilla "suunnitellulla puskakäynnillä".

Oma lukunsa on sitten se, miten kuntoni riittää. Viikkokilometrimääräni ovat melko vähäisiä, koska myös fyysinen stressi pahentaa sairauteni oireita. Sopiva fyysinen rasitus helpottaa oireita, liiallinen pahentaa. Pikku hiljaa elimistöni on tottunut pitkäkestoisempaan ja rankempaan rasitukseen. Viime syksynä en voinut juosta kuin max 35 km viikossa. Kun tuolloin nostin kilometrimääriä maratoniin treenatessani, crohn aktivoitui, ja jouduin syömään kortisonikuurin ennen maratonia. Nyt juoksin viidessä päivässä 55 km, enkä saanut oireita. Tosin kyseessä oli vain yksi viikko. Mutta crohnin vuoksi olen joutunut himmailemaan juoksuintoani.

Miksi sitten olen lähdössä Pallakselle? Koska haluan haastaa itseäni. Koska en voi tehdä sitä aikatavoitteilla lyhyemmillä matkoilla (Crohnin aiheuttamat niveltulehdukset ovat vaurioittaneet polviani ja lonkkiani niin, etteivät ne kestä kovempivauhtista iskutusta kuin hetkittäin), haastan itseäni pidentämällä matkaa. Eikä pidä unohtaa sitä tärkeintä pointtia: luonnon keskellä olemista. Maisemia. Tuoksuja. Ääniä. Täydellistä keskittymistä omaan askellukseen. Ja tällaisessa tapahtumassa yhteisöllisyydelläkin on iso merkitys. Kanssajuoksijoista saa tukea ja turvaa ja innoitusta.

Haluan myös olla esimerkkinä muille crohnilaisille ja ibd-sairaille. Tavoitteita ja unelmia on mahdollista saavuttaa, kun tarpeeksi on tahtoa. Liittyivät ne sitten opiskeluun, urheiluun, työuraan; ihan mihin tahansa. Kunhan muistaa tavoitella niitä yhteisymmärryksessä sairauden kanssa. Stressaamatta.

(Kuvat pöllitty netistä)