Rakoista rakkoja

Nuts Pallas lähestyy. Kahden viikon päästä sitä jo nuollaan reissun haavoja... toivottavasti niitä tulee mahdollisimman vähän!

Huhtikuun lopulla Sipoonkorpi Trailissa telottu polvi sekä revennyt reisilihas pakottivat minut juoksutelakalle muutamaksi viikoksi. Nyt olen koittanut kuroa kiinni tuota juoksutaukoa ja harjoitellut etenkin tunturissa juoksua.

Joensuu-Jukolan radoista selvittyämme nukuimme muutaman tunnin, jonka jälkeen lähdimme ajamaan Leville. Onneksi meitä oli kaksi kuskia, toinen sai torkkua toisen ajaessa. Matka tuntui siitä huolimatta loputtoman pitkältä, vaikka osan ajasta saimmekin kulumaan suunnistuksiamme analysoiden.

Saavuimme perille myöhään sunnuntai-iltana. Maanantaina pidimme palauttelupäivän. Kävimme Levitunturin huipulla ja rinteillä kävelemässä sekä maisemia ihastelemassa. Teimme retken myös Ruoppakönkäälle, jossa luonnon kauneus lumosi.

Tiistaiaamuna suuntasimme kohti Aakenustunturia. Tarkoituksenamme oli tehdä noin 17 kilometrin lenkki. Olin unohtanut tankata maanantaina nesteitä, tai oikeastaan en ollut edes ajatellut koko asiaa. Aina välillä sitä unohtaa tämän sairauden ja paksusuolen puuttumisen ja kuvittelee olevansa kuin kuka tahansa terve ihminen. Mutta kun on seuraavana päivänä lähdössä pitkikselle, ei saisi unohtaa olevansa sairas! No, olihan minulla uusi juoksureppu testissä, ja siellä kolmen litran säiliö täynnä vettä. Mukana oli myös suolapähkinöitä (joita en kovin paljon uskalla syödä suolitukosriskin vuoksi) sekä Powerbarin energiaviinikumeja. Mitään geelejä vatsani ei kestä, onneksi se sentään kestää noita nameja.

Kiipesimme kohti tunturin lakea. Matkanteko oli kivikossa hidasta. Kieli keskellä suuta sain asetella jalkojani, etten lipeä kivenlohkareelta. Maisemia ei siis paljon ihailtu. Pahimman kivikon selvisin kompuroimatta, mutta polkumaisemmalla osuudella kippasin itseni ensimmäisen kerran nurin. Sain onneksi käsillä vastaan, mutta lopullisesti vauhtini pysäytti kiveen törmännyt nenäni. Siihenkään ei onneksi suurempia vaurioita tullut, ja tilanteen koomisuudelle naureskellen matka jatkui pitkin Aakenustunturia käyden Pallilaella, jossa oli pakko pysähtyä nopeasti ottamaan pari kuvaa.

Pikkuhiljaa aloimme lasketella tunturilta alas. Personal traineriani alkoi jo kaduttaa, että oli tuonut minut tunturipoluille treenaamaan, koki sen olevan suorastaan edesvastuutonta... kieltämättä taisin pari kertaa kompastua melko jännittävän näköisesti, kaatumatta kuitenkaan. Mutta voin kuvitella, että takanani juokseva joutuu välillä katsomaan menoani henkeään pidätellen...

Reittivalintamme hiukan muuttui, ja matkaa kertyi lopulta vajaa 22 km. Maisemat olivat huikeat, jalkojen alla vaihtelevaa maastoa rakasta pitkospuihin, seura loistavaa ja sääkin suosi. Mitä muuta sitä pitkikseltä voisi toivoakaan?

Illalla huolsin kehoani virkistäytymällä Petsukkalammen 12 asteisessa vedessä.

Keskiviikko oli lepopäivä, mutta päätimme, että 55 km koitamme saada täyteen näiden viiden päivän aikana. Sateisen ja kylmän lepopäivän vietimme käymällä Pallastunturin luontokeskuksessa, kastelemalla itsemme pienellä kävelylenkillä tunturin juurella ja lämmittelemällä Punaisten hiekkojen autiotuvalla eväitä syöden.

Torstaiaamuna suuntasimme toiselle pitkikselle, Levin ympäri. Jouduin kuitenkin toteamaan alkukilsojen jälkeen, että en uskalla lähteä tunturin toiselle puolelle, tiistainen lenkki painoi vielä liikaa kropassani, ja pelkäsin, että crohn alkaa kiukutella. Niinpä Samuli pääsi omavauhtiselle pitkikselle, ja minä kiersin eri reittiä, juosten lopulta n. 10 km. Juoksu kulki alkukankeuden jälkeen mukavasti, ja hetken harmittelin, kun kilsat jäivät vain kymppiin. Mutta tiesin, että se oli parasta elimistölleni siinä tilanteessa.

Perjantaina minä päätin ottaa edellisen päivän puuttuvat kilometrit kiinni. Lähdin itsekseni Kätkätunturille. Tarkoitus oli mennä siten, että loivempaa ja pitkää nousua ylös, jyrkkää ja lyhyempää alas. Juoksin kuitenkin yhden risteyksen ohi, ja reittini vaihtoi siten suuntaa. Sain taas loikkia soisella pohjalla ennen nousua. Jotenkin se vaan on niin hieno tunne, kun jalat uppoaa märkään maahan, sukat kastuu ja vesiroiskeita lentää kasvoille asti. En edes yritä kiertää kuivemmasta kohdasta!

Sitten alkoi nousu. Polku oli välillä kuin myrskyn jäljiltä, täynnä kaatuneita puita, veden muokkaamia uomia ja kivelohkareita. Jyrkkyysaste vaati hetkittäin melkein nelivetoa. Olin myös aivan varma, että kohtaan jonkun petoeläimen, muita ihmisiä kun ei ollut lähimaillakaan... tuo pelko sai jatkamaan matkaa ylöspäin pysähtymättä, vaikka jalat ja persus olivatkin koetuksella. Koitin pitää itseni, tai lähinnä mielikuvitukseni, aisoissa analysoimalla ääneen askellustani. Vihdoin pääsin Kätkätunturin päälle, mutta korkein kohta vaati vielä poikkeamista reitiltä. Päätin kuitenkin tuon pienen lenkin tehdä, johan se olisi ollut suorastaan noloa jättää käymättä ihan huipulla. Pari kuvaa todisteeksi, ja sitten laskeutuminen kohti Levikeskusta.

Kohellusherkkyydestäni huolimatta olen melko taitava teknisissä alamäissä. Tuntui mahtavalta lasketella alaspäin reippaasti, askeleita sovitellen, ilmavirran pyyhkiessä kasvojani. Tuossa hurmassa kulki sujuvasti viimeiset kilometrit. Matkaksi sain n. 12.5 km.

Perjantai-iltana siirryimme Rovaniemelle. Lauantai ja sunnuntai tulisi menemään koiranäyttelyssä, ja sunnuntaina pitäisi vielä ajella eteläänkin. Joten puuttuvat kilometrit oli juostava lauantai-iltana.

Näyttelypäivän päätteeksi lähdimme arboretumiin, jonka jälkeen teimme reilun kolmen kilometrin kävelylenkin pitkospuilla. Sitten suuntasimme reipasvauhtiselle juoksulenkille, pitkospuita ja asvalttia pitkin. Saimme tavoitekilometrit täyteen!

Viikko Lapissa oli sadevoittoisesta säästä huolimatta mukava, hauska ja treenillisesti itselleni juuri sopiva. Koskaan ennen en ole saanut tuollaisia juoksukilometrejä mittariini viidessä päivässä. Kompuroinneistani huolimatta pahemmilta haavereiltakin selvittiin, pari irronnutta kynttä ei tunnu missään.

Rakkaa, rakkoja ja rakkautta. Ja hullu päätös lähteä viimeiselle pitkikselle ennen Nuts Pallasta Salla Midnight trailrunille. Kaikkea se pohjoisen ilmasto saa aikaan.