perjantai 17. marraskuuta 2017

Vouloir Pouvoir Devoir

Marrasputkilenkkikamuni tulossa hoidosta kotiin
Vouloir

Haluan olla paras mahdollinen minä. Haluan olla ystävällinen ruumiilleni, tarjota sille mahdollisimman hyvät olosuhteet voida hyvin. Liikutan, ruokin ja huollan sitä. Haluan syventää ajatuksiani, ruokkia myös aivojani; haluan kehittyä paremmaksi ja viisaammaksi.

Pouvoir

Minä voin. Voin urheilla, voin opiskella. Voin reflektoida omaa toimintaani. Voin kehittyä. Voin olla parempi.

Devoir

Minun täytyy nähdä vaivaa tullakseni paremmaksi, kehittyäkseni. Minun täytyy osata olla avoin, uskaltaa kokeilla uutta ja poistua mukavuusalueeltani.

Marrasputki 16/30. Kuva Näsijärven rannalta.

Haluta, voida, täytyä. Toimijuuden modaliteetit.

Wannabepolku-ultraajasosiologiaa.

torstai 16. marraskuuta 2017

Ihan tuubissa

Se olisi tänään marrasputken puoliväli.

On siellä Kaupin kuntokolmosella valaistus :)
Märkä, musta maa imi kyllä kaiken valon itseensä.
Mielenkiinnolla lähdin tähän "haasteeseen", tietämättä lainkaan, miten siinä voisin onnistua. Vaikka 25 minuuttia kuulostaa - ja oikeasti onkin - tosi lyhyeltä ajalta, niin ihan joka päivä ei ole ollut helppoa irroittaa sitäkään. Mutta tähän asti se on vielä jollakin konstilla onnistunut, eli eiköhän toinenkin puolikas mene.

Aikaongelman lisäksi olin etukäteen hieman huolissani siitä, miten elimistöni reagoi jokapäiväiseen juoksuun. Kilometrimääräthän ovat toki hyvinkin maltilliset, mutta en ole koskaan ennen juossut 30 päivänä peräkkäin. Nyt takana on siis 15 putkeen juostua päivää, enkä ole huomannut kuin positiivisia vaikutuksia: syketasoni on laskenut, vireystilani on noussut ja jopa todella pahastikin kipuillut akillesjänteeni onkin yhtäkkiä oireeton. Crohnkin on pysynyt rauhallisena. Mutta onhan tätä putkea vielä jäljellä, joten ei nuolaista ennen kuin tipahtaa...


Led-valo pyrstötähtenä hanurissani tänään iltalenkillä
Nyt iltalukemiseksi hieman Bruno Latourin sosiaaliteoriaa. Sen ymmärtäminen ei kyllä mene ihan putkeen. Saattaa olla, että lentää unihiekat aika nopeasti silmiini.


tiistai 14. marraskuuta 2017

Sinivalas jääkarhuna

Aika kivoja tällaiset excursiot tänne Joensuuhun.

Supermiehen (Supermieshän on tietenkin Samuli, tuo peeteeni, ystäväni, innoittajani. Jonka sitkeyttä, ryhtiä ja älykkyyttä salaa kadehdin ja jonka sarkastisesta huumorista nautin.) ollessa luennoillaan minä kävin Otto-koiran kanssa kävelemässä ja kirjoitin nuorisotutkimus -kurssin loppuesseetä (ja otin pienet iltapäiväpäikkärit).

Myöhemmin iltapäivällä lähdimme pienelle juoksulenkille, jonka päätteeksi menimme nautiskelemaan avannosta ja saunasta Joensuun Jääkarhuille. Heidän sivuihinsa pääset tutustumaan tästä linkistä: Joensuun jääkarhut Suosittelen ehdottomasti käymään tuolla, jos matkasi joskus käy Joensuuhun, ja haluat kokea miellyttävän avantouintikokemuksen saunoineen. Ihmiset ovat mukavia, löylyä heitetään sopivasti ja saunasta ei ole liian pitkä matka järveen. Sitä paitsi paikka on hieno!

Lähtiessämme juoksemaan taivaalta putoili hienokseltaan enemmän lunta kuin vettä muistuttavia hiutaleen ja pisaran sekoituksia. Jossain vaiheessa lenkkiä sanoin, että toivottavasti alkaisi sataa enemmän lunta. Olisi hienoa mennä avantoon lumisateessa. Ja niinhän siinä kävi, että viimeisen juoksukilometrin aikana alkoi ihan kunnollinen lumisade. Hymyilytti. Olisi tehnyt mieli juosta loppumatka täysillä, tai ainakin juosta pidempään. Mahtava fiilis!


Äkkiä se hymy kyllä hetkeksi hyytyi, kun tuli aika mennä hyytävään veteen. Hikiset vaatteet pois, uikkari tilalle ja 3.8 asteiseen järveen. En kyennyt kuin muutaman sekunnin olemaan vedessä, sitten äkkiä saunaan. Saunassa tarpeeksi lämmiteltyämme menimme uudestaan järveen. Nyt pystyin uimaan jo rappusilta toisille, välimatkaa niillä on muutaman vedon verran. Ja taas takaisin saunaan. Viimeisen avantokerran jälkeen ei enää menty saunaan, vaan suoraan pukuhuoneisiin. Kokeneet konkarit meille sillä tavalla neuvoivat, kun lokakuussa kävimme paikkaan tutustumassa. Eli aloitetaan menemällä suoraan avantoon ennen saunaa, ja lopetetaan avantoon. (Tai ei mielellään sinne, hyvä sieltä on poiskin tulla). Tällä kertaa kävimme avannossa viidesti, mikä tuntui juoksulenkin jälkeen sopivalle määrälle tuulessa ja lumisateessa.

Hiukan hemmottelimme itseämme vielä illallisella nepalilaisessa ravintolassa (Mount Ganesh). Ihan miellyttäviä makuelämyksiä, alkuruoasta jälkkäriin. Tai jälkkäri ei ehkä ollut niinkään miellyttävä, ennemminkin imellyttävä. Jonkinlaiset leivospallot hunajaisessa liemessä olivat sekä koostumukseltaan että makeusasteeltaan minulle hieman liikaa. Samuli sinnikkäästi söi oman annoksensa! Alkuruokana oli friteerattuja katkarapuja ja eräänlaiset kasvisnyytit, ne olivat hyviä. Pääruokana lammasta ja kanaa. Molemmat oikein oivallisen makuisia, sopivan mausteisia. Palvelu oli toimivaa, paikan viihtyisyys ihan ookoo, ruoka hyvää. Ehkä kokonaisarvosanaksi antaisin 7.5.

Huomenna jatkuukin opiskelut ja normiarki marrasputkineen Tampereella. Eli se on moro!


maanantai 13. marraskuuta 2017

Super(mies)päivä Joensuussa


Tai täytynee sanoa superhenkilö näin tamperelaisena Aamulehden lukijana.

Tänään olen saanut sopivassa suhteessa hengen ja ruumiin ravintoa, kiitos superhenkilöystäväni. Pääsin oikeustieteen luennolle, joka sivusi hyvin omia sosiaalipolitiikan opintojani. Sen jälkeen sain nauttia puolentoistatunnin sellokonsertista, jonka jälkeen menimme vielä vajaaksi tunniksi salille hikoilemaan (tosin käytin siitä putkenmukaiset 25 minuuttia mattojuoksuun).

Pieni excursio Itä-Suomeen siis kannattaa aina silloin tällöin. Helpottaa supersankari-ikäväänikin kummasti. Nyt lennetään untenmaille, seikkailu jatkuu huomenna.


sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Tulihan se putkirikkokin

Ja kesti kaksi päivää korjata!

Kävin kolmen hoon (Hämeenlinna-Hattula-Hauho) visiitillä pe-la, ja jouduin jättämään läppärin kotiin, koska se ei vain mahtunut mukaan. Ei esineenä eikä ajallisesti. Ajatuksena oli tehdä pikapostaus puhelimella, mutta en ehtinyt sitäkään.

Mutta, parin päivän aikana ehdin siis junamatkustella, käydä vanhemmillani, yökyläillä ystäväni Päivin luona (viimeksi olen käynyt heillä 1.5 vuotta sitten, mihin ihmeeseen tämä aika katoaa?), jossa pääsin myös perjantai-illan marrasputkilenkille umpipimeässä (olisin halunnut nauttia mielettömän hienosta tähtitaivaasta juostessani, mutta ilman otsalamppua en sitten muuta nähnytkään kuin ne tähdet) ja lauantai-aamuna  ratsastamaan! En ole ratsastanutkaan yli vuoteen. Voi olla jopa kaksikin vuotta siitä, kun olen viimeksi ollut hevosen selässä (aika kun edelleen katoaa jonnekin). Mutta ei se taito ollut mihinkään kadonnut, ja vähän heräsi kyllä sellainen ratsastuskuume... Ja ehdinhän minä vielä trimmata koirankin, juosta lauantain putkijuoksun ja purkaa reissukamat pakatakseni uudet. Olen nimittäin taas menossa. Tällä kertaa Joensuuhun.

Itä-Suomalaista postausta siis luvassa huomenna!







torstai 9. marraskuuta 2017

Marraskuu, lyrics by Sini

Miljoonasateen biisiä lainaten:

Marraskuu
Eilen torin laitaan kasvoi
marrasputkipuu

Marraskuu
Nyt on sen kuoreen kirjoitettu
beibi I love you
mä myräkässä juoksentelin
tunsin kuinka jalat kastuu

Marraskuu
tänään reittini mä sotkin
kun sun minsoja keräilin
nyt polarin harkkadataa täällä
kuivakurkku etana mitätöi

Ohi syyskuun
läpi Vaarallisen lokakuun
kaipuun juoksulenkki vaihtelee
yli maantien
päivät niinkuin tossupari
raahautuu
mua vaivaa
ikävistä ikävin
milloin järki tulet takaisin
etkö tiedä
voi juoksuun hurahtaneen viedä
marraskuu

Marraskuu
Taas taivas syliin paiskoo
jäätäviä rakeitaan
Marraskuu
käy pintakaasuporukka vain
treenilenkeillään
Vaan eihän täällä kelit uhkaa
täällä pikkuhiljaa tossuja kulutetaan

Marraskuu
Kaiken tämän keskellä sua
hiljaa ihannoin
mä metsiköissä juostessa
aattelen: mä tätä tehdä voin

Ohi syyskuun
läpi Vaarallisen lokakuun...



Putkivuoto


Kuva pöllitty netistä.

Tämä päivä ei mennyt ihan putkeen putkien osalta. Sain kehoituksen olla loppuviikon juoksematta ja bloginkin kirjoittaminen venähti väärän vuorokauden puolelle.

Kävin reumatologin vastaanotolla selkäkipujeni vuoksi. Sain lähetteet fyssarille ja magneettikuvaan. Ja kortisonipiikit lonkkiini! Vaikka sanoin, että minulla on marrasputki menossa, ja joka päivä pitäisi juosta vähintään 25 minuuttia. Lääkäri vain hymyili ja sanoi, että koita olla ainakin loppuviikko juoksematta. No, koitin, ainakin tänään (siis eilen). Enkä juossut (ihan kuin muutenkaan yleensä juoksisin, lähinnä siirtelen jalkojani eteenpäin hieman kävelyvauhtia nopeampaa), vaan jolkottelin hissukseen. Koitan malttaa loppuviikonkin pitää vauhdin lähes kävelytasolla.

Nyt on pakko vielä lukea tenttiin, vaikka kello onkin jo yli puolen yön. Korjaan putkivuodon huomenna (tänään) ja kirjoittelen ajoissa. Moro!